keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Siirappii frendeille

Ystävänpäivä oli ja meni, mun oli silloin tarkoitus julkaista juttua siitä, mitä minun mielestä on ystävyys. Ystävänpäivänä oli kuitenkin töissä aika kiireinen päivä, ja silloin oli vielä Suomen parhaimman hiihtokeskuksen viiskymppisgaala johon piti melkein heti töiden jälkeen kiitää, ja juttu jäi laittamatta eetteriin. Nyt on siis vihdoin sen aika, parisen viikkoa myöhässä. Yleensäkään en juuri perusta ystävänpäivästä, se on vaan päivä muiden joukossa, ystävää on muistettava joka päivä!

Ystävyys merkitsee mulle paljon. Niinkuin monilla muilla tuntemillani ihmisillä, minulla ei ole semmoisia superystäviä, joiden kanssa oltaisi pidetty yhtä hiekkalaatikolta asti. Ollaan muutettu aika paljon (silloin toki saman kaupungin sisällä) kun olen ollut hiekkalaatikkoiässä, joten silloin ei ole kerennyt muodostua lujaa ystävyyssidettä. Kouluun mennessä niitä ystäviä sitten löytyi, mutta heidänkin kanssaan tiet erosivat kun ala-aste loppui ja muutimme sinne ”jonnekin korpeen”.

Yläasteelle mennessäni olin aivan varma, että heti sen loputtua muutan takaisin entiseen kotikaupunkiimme, en uskonut, että tulisin viihtymään Joensuun takana hetkeäkään. Saati että löytäisin sieltä hyviä ystäviä. Toisin kuitenkin kävi, onneksi. Jo yläastella löysin mahtavan kaveriporukan, jossa viihdyin. Valitettavasti tämän porukan kanssa tiet erosivat yläasteen jälkeen, kun itse jäin lukioon ja muut menivät ammattikouluihin. Toinen ihana kaveriporukka löytyi tallilta. Näiden tyttöjen kanssa viihdyin, ja viihdyn edelleenkin, aina tavatessamme on ilo ylimmillään.



Lukioaikana meille hitsautui myös ihana tyttöporukka, johon on myös liittynyt ihanat kaveripoikamme. Tämän porukan kanssa on mahtava pitää illanviettoja, juhannuksia, uusia vuosia, ihan mitä tahansa. Aina saa nauraa (lähinnä pojille kun ne juo liikaa tai on muuten hölmöjä, elkää suuttuko, tykkään teistä silti <3 ) Tyttöjen kanssa parannetaan maailmaa ja suunnitellaan maailman valloitusta. Vaikka ois itellä paha päivä ja huono fiilis ni tässä seurassa piristyy aina. Ollaan aina toisiamme varten, ja nostetaan toisemme ylös jos joku kaatuu. Kaikki tukee toisiaan ja tuuppii toisiaan maailmalle, vaikka tietää että ikävä tulee olemaan kova.



Lukiossa tutustuin myös erääseen mahtavaan tyyppiin, jota en aiemmin tuntenut. Sama harrastus ja yhteiset mielenkiinnon kohteet ajoivat meidät yhteen, ja yhtä sen jälkeen ollaan pidettykin vaikka välillä on pitkiäkin taukoja yhteydenpidossa. Tämän tytön kanssa ollaan pelastettu koiria ja meinattu kuolla nauruun, ollaan mietitty salaliittoteorioita eikä koskaan ole ollut tylsää.



Ammattikorkeaan mennessäni en odottanut juuri mitään. En halunnut opiskella sitä alaa, eikä kiinnostanut tutustua ihmisiin jotka halusivat jotain mikä mua ei kiinnosta, mutta oli pakko, koska muutakaan ei sillä hetkellä ollut. Aluksi ei opiskelu tosiaan kiinnostanut tippaakaan, mutta koulussa oli ihan kivaa, koska oli kivoja kavereita. Samalla tapasin tytön, tytön kenen kanssa oltiin samalla aaltopituudella heti. Tytön, josta tajusin heti, että tätä ystävää en halua menettää koskaan. Ei tarvitse selitellä mitään, toinen ymmärtää jo puolesta sanasta mitä haluat sanoa, tietää pienestä katseesta mitä ajattelet. Aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan, kannustamaan ja tukemaan. Ei ole sellaista asiaa mistä en voisi hänelle puhua.




Ystäväni eivät ehkä tajua kuinka tärkeitä ovat minulle, kun jätän heidät kerta toisensa jälkeen. Mutta juuri he ovat se syy, miksi uskallan ottaa ja lähteä seikkailuun. Tiedän että mua tuetaan ja ymmärretään ja muhun uskotaan. Tiedän myös, että he ottavat minut vastaan avosylin, aina kun palaan.



Kiitos ystävät, että olette olemassa! Ikävöin teitä joka päivä. <3


Rakastakaa itseänne ja toisianne, ja muistakaa että ystävänpäivä on joka päivä, ei vain 14.2!




Kuvat weheartit. 

lauantai 22. helmikuuta 2014

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

töitä, treeniä, opparia, talvea, lepoa..

Kuluneet päivät ja viikot tuntuvat vain vilahtavan ohi niin nopeaa vauhtia ettei sitä kerkeä edes tajuamaan!

Viimeisten kolmen viikon aikana olen - käynyt moottorikelkkailemassa, rinteessä pari kertaa, salilla, uimassa, hiihtämässä, ratsastamassa, käyttänyt autoa huollossa, hengaillut sohvalla, käynyt huskysafarilla, aloittanut opinnäytetyön tekemistä, lenkkeillyt.. Autokin tosiaan vaihtui tossa pari viikkoa sitten, omassani oli sen verran iso vika, että sen korjauttaminen vieraalla olisi tullut todella kalliiksi, joten isäpuoleni pakkasi kimpsut ja kampsut ja ajeli tänne, oli mun seurana pari päivää, jätti mulle auton tänne ja vei mun auton kotiin. Se on kuulema korjaatu jo!

Opinnäytetyöni aihe varmistui, ja olen alkanut jo vähän suunnitella sitä. Aihe vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa ihan huipulta, ja odotan innolla pääseväni tositoimiin!

Joku oli taiteillut..
Salillakin olen nyt taas päässyt käymään, kolmen viikon takainen kuumeilu, ja sitä seurannut flussa ovat tiessään, jee! Eilen vaan vedin jalkani aika jumiin, ja tänään olen koko päivän vaappunut kuin ankka. Sattuu ihan liikaa, mut ei kipuu-ei hyötyy, vai miten ne sanoo.. Pitäs ehkä yrittää muistaa venytellä joskus. Nykyisin olen lähes yhtä notkea kuin rautakanki.


Sunnuntaina kävin hiihtämässä..

... ja tapasin poron.

Moottorikelkkasafaria käytiin kokeilemassa pari viikkoa sitten, oli ihan hauska kokemus, kun en ollut koskaan ennen ajanut. Aluksi pelotti kun ei oikein uskaltanut käyttää omaa painoa niin paljon apuna ohjauksessa, mutta loppua kohden parani ja pystyi jo nauttimaan vauhdin hurmasta!


Olen ollut aivan kauhistunut, huomatessani, että harjoitteluni puoliväli on jo parin viikon päässä! Eikä, ei voi olla! Kohtahan joudun täältä jo pois.. Siitä tulikin mieleeni, että pitäisi ehkä alkaa etsiä kesäksi jotain töitä...

Voisin kyllä etsiä jo jotain pidempiaikaistakin, ihan oikeaa työtä, ja ruveta aikuiseksi...