Maanantaina vapaapäivää viettäessäni ja lenkkeillessäni tajusin, että olen oikeastaan onnellisempi kuin aikoihin. Olen suoraan sanottuna ihan hemmetin tyytyväinen itseeni ja siihen, että uskalsin tehdä tämän siirron ja lähteä yksin tänne kesäksi. Joillekin ihmisille tämä ei ehkä olisi suuri juttu, mitä nyt joku 2 kuukautta työkeikalla muutaman sadan kilometrin päässä perheestä ja kavereista. Mulle tää on kuitenkin ollut iso juttu, ja joka päivä iloitsen siitä että tulin tänne! Uskalsin ottaa haasteen vastaan!
Mulla on Ikealla aivan mahtavat työkaverit ja voin sanoa että töissä on joka päivä kivaa, ja töihin on mukava mennä!
Todistin kaikille että:
Kotona mulla on mitä ihanin ja huolehtivaisin perhe ja aivan mahtavat kaverit. Kaipaan heitä joka päivä ja koko ajan, mutta silti olen riemuissani siitä, että pärjään yksinkin.
Saattaa kuulostaa kauhean itserakkaalta ja omahyväiseltä, mutta olen vihdoin oppinut hyväksymään itseni, ja pitämään itsestäni juuri tälläisenä kun olen.
Kirsikkana kakun päällä on vielä tuleva talvi. En voi uskoa hyvää onneani, mikä minut kohtasi kun pääsen Leville harjoitteluun, aivan mahtavaan paikkaan!
Elämä on aika ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Livet är härligt!
Vi hörs
Ps. 155 päivää Leviin!
PPs. Mistä vetoa, että kohta tapahtuu jotain erittäin pahaa, kun nyt olen näin positiivisella mielellä ja kaikki on mennyt aika hyvin... Pessimisti ei pety.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti