Olen tässä viettänyt vapaan viikonlopun (la-su), ihan luksusta. Ihanaa on ollut vaan rentoutua ja olla! On ollut myös hauska seurata kavereiden päivityksiä, ja kuvia Ilosaarirokkiviikonlopusta kotona. Vissiin meno ollut ihan mainiota siellä!
Perjantaina innokkaana töihin lähdössä. :D Aika nopeesti meni perjantain työpäivä, vaikka olikin aika pitkä, 12-2030. Vähän ylitöiksikin meni, taas vaihteeksi, kun vähän ennen klo 19 iski hirveä asiakasryntäys, vaikka koko päivä muuten oli ollut tosi rauhallinen.. Tästä syystä ehkä näinkin sitten perjantai-lauantai välisenä yönä unta puolukkahillosta. Puolukkahilloa oli joka paikassa.. Sitä tursui jopa roskiksista. :D Kauuheita traumoja saan tuolta, kohta rupee varmaan hodarit ja kanelbullet hyökkäilemään kimppuun unissa..
Lauantaina sitten lähdin päivällä pyörähtämään Kemissä. Sinne on täältä joku n. 30km matkaa. Pyörin pari tuntia (vesisateessa, tyypillinen mun tuuri kun vapaapäivänä sataa) siinä kaupungilla, vain todetakseni, että siellä ei ole mitään. Yritin etsiä jotain lounaspaikkaa itselleni, kun alkoi olla jo nälkä, ainoat vaihtoehdot olivat joko kiinalainen, tai pikaruokamättö. Kumpaakaan ei tehnyt mieli, joten kävin sitten kahvilassa syömässä kakkua.. Ei ollu niin hyvää miltä näyttää, mut alashan tuo meni kaikki. Jälkkäriksi kävin sitten ostamassa kaksi litraa herneitä, ja tulin nauttimaan niitä kämpille hyvän kirjan kanssa. Nukuin myös päikkärit, ekaa kertaa koko kesänä!
Illalla sääkin selkeytyi ja uskaltauduin ulos. Kävin terassilla, Pikku Berliinissä, juomassa lasillisen viiniä. Olen aika ylpeä itsestäni, eka kerta yksin baarissa!
Tänään sitten aamulla heräilin omia aikojani joskus ennen 9 ja katoin siinä sitten hetken telkkaria. (Joo, lastenohjelmia, myönnän. Vilivilperi on vaan niin <3 )
Pesin myös pari koneellista pyykkiä alakerrassa. Kiitos naapurille joka oli vienyt omat pyykkinsä kuivaushuoneeseen kuivumaan, vaikka minä olin varannut vuoron. Arvostan tekoasi nyt kun kämpässäni roikkuu joka puolella vaatteita kuivumassa.
![]() |
sh t. Varjus "Saija" |
Iltapäivällä lähdin käymään tallilla. Olen nyt siis kesän ajan vuokrannut tälläistä ihanaa, aivan huippua suokkitammaa, Saijaa. Se on juuri sellainen kun toivon minun tulevan hevoseni olevan. Rehellinen ja yrittää aina parhaansa. Hyvin reipas ja eteenpäinpyrkivä(ai mun kädet..)
![]() |
Höppänä <3 |
Tammalle tuli vähän hiki, niin pesin sen sitten. Aluksi sitä pelotti vesiletku ja pesupaikan lattiakaivo, mutta sitten se alkoi nauttia suihkusta. Joi jopa vettä suoraan letkusta. :)
Tallilta menin suoraan Prismaan. Kaupassa sitten kikattelin itsekseni kun olin ratsastuskamoissa ja ostin kurkkua, porkkanaa ja omenoita. Hepoille herkkuja. :D No, ei oikeesti, ihan mulle itelleni ne kaikki on..
![]() |
![]() |
Ilosena lenkillä! |
Ihanat vapaapäivät siis takana, nyt jaksaa taas painaa töissä! Huomenna onkin kevyt lasku arkeen, 11-20 ravintolassa linjassa jakamassa ruokaa. Ei moro. Sitten 20 jälkeen alkaa henkilökunnan illanvietto vielä, tarjolla kuulema pizzaa, varmaan pakko jäädä vielä syömään töihin, ennen kuin kiiruhtaa nukkumaan.
Nyt nukkumaan, ja keräämään voimia huomista varten! Aamulla pitäisi yrittää saada vessasta peilikaapin loisteputkilamppu irti ja koittaa metsästää jostain samanlainen tilalle. En todella tiedä miten onnistun :D Ehkä suosiolla jätän asian keskiviikkoon, kun äiti ja isäpuoli tulevat tänne. Isäpuoleni saa fiksata lampun, häneltä onnistuu paremmin... Lamppu paloi tänä aamuna. Kiva käydä pimeessä suihkussa ja silleen.
Vi ses
Ps. 151!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti